Suomen esteettiset plastiikkakirurgit ry

Suomen esteettiset plastiikkakirurgit ry:n tarkoituksena on edistää esteettisen plastiikkakirurgian koulutusta ja tieteellistä, käytännöllistä ja ammatillista kehitystä Suomessa sekä jäsentensä kollegiaalista yhteistoimintaa. Yhdistyksen tarkoituspiiriin kuuluu myös yhteyden pitäminen vastaaviin ulkomaalaisiin yhdistyksiin sekä vuorovaikutuksen aikaansaaminen näiden kanssa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää koulutustilaisuuksia, osallistuu tarpeen mukaan kansallisten ja kansainvälisten kokouksien järjestämiseen sekä jakaa apurahoja esteettisen plastiikkakirurgian edistämiseksi. Lisäksi yhdistys antaa lausuntoja ja tekee esityksiä, järjestää kokouksia, seminaareja sekä esitelmätilaisuuksia.

Yhdistyksen jäsenet ovat pitkälle koulutettuja alan erikoislääkäreitä, jotka ovat sitoutuneet jatkuvalla lisäkoulutuksella pitämään yllä ammattitaitoaan. Päästääkseen jäseneksi on henkilön oltava plastiikkakirurgian erikoislääkäri ja päätyönään toimia esteettisen plastiikkakirurgian erikoislääkärinä.  Lisäksi vaaditaan, että hän on toiminut ennen jäsenhakemustaan vähintään kaksi vuotta esteettisen plastiikkakirurgian erikoislääkärinä ja että hänen jäsenhakemustaan puoltaa kaksi yhdistyksen jäsentä.

Kaikki esteettisen kirurgian toimenpiteet ovat vaativia ja niihin sisältyy riskejä, joista kuulet jäseneltämme vastaanottokäynnillä. Komplikaatioita voi tulla, eikä leikkaustulos ole aina toivotun kaltainen, mutta jäsentemme kokemuksella ja jatkuvalla kouluttautumisella voidaan näitä riskejä pienentää.

Hallitus

Puheenjohtaja:  Antti Koski  antti.koski at dextra.fi

Minna Rautio minna.rautio at eiransairaala.fi

Heikki Kupi heikki.kupi at kc-clinic.fi

Kaarlo Ståhlberg kaarlo.stahlberg at gmail.com